Traumasta ja rajoista eli jos kerrot r*iskausvitsin, olet fuckboy

Varoitus: tässä tekstissä puhutaan seksuaalisesta väkivallasta. Aiheet käsittelevät r*iskausta, rajojen ylittämistä, henkistä väkivaltaa ja traumoja. Osassa tekstiä kuvaukset ovat yksityiskohtaisempia: niissä kohdissa on erillinen varoitus.

 

Minä täytän tänään 28 vuotta. Nämä verkkosivut ovat vielä työn alla, mutta tämä teksti huutaa lupaa päästä maailmalle. Tänään minä annan tälle tarinalle luvan hengittää muutakin kuin makuuhuoneeni tukahtunutta ilmaa.

Minä olen elänyt ja hengittänyt tätä maailmaa 28 vuoden ajan ja tänään päällimmäisenä kaikista muistoista ja kokemuksista pyörivät sellaiset asiat, jotka haluaisin mieluiten unohtaa. On harhaluuloa väittää, että kaikki paha tapahtuu syystä tai tuo jotain hyvää. Jotkut asiat ovat vain pahoja, eikä niistä seuraa ylimaallista upeutta vaan itkuisia öitä ja kosketusarkuutta.

Tänään minä kävin suihkussa. Pesin hiuksetkin, laitoin kivat vaatteet päälle. Katsoin peilistä tätä kaikkea ja hymyilin.

 

Minä olen näiden 28 vuoden aikana kokenut seksuaalista väkivaltaa useamman kuin yhden ihmisen taholta. Sanon seksuaalinen väkivalta enkä raiskaus koska myöntäminen tuntuu pahalta, r-sana rumalta eikä minussa ole riittävästi rohkeutta omimaan termejä kuten uhri tai selviytyjä. Voin puhua oikeiden termien tärkeydestä kaikkien muiden paitsi itseni kohdalla.

Teknisesti ottaen voidaan ajatella, että kaikki tämä ei ole tapahtunut fyysisen pakottamisen tai väkivallan uhan alla. Ikään kuin ”teknisesti ottaen” olisi sama kuin suostumus. Ikään kuin useampaan kertaan todettu ”ei, en halua” olisi koodikielellä ”jos vonkaat riittävästi, saatat pystyä pakottamaan”.

 

Suostumus on kummallinen konsepti. Toisessa ystäväpiirissä se on niin vahvasti läsnä, että hyväkin ystävä kysyy lähtiessä lupaa halata. Toisessa ystäväpiirissä joudun viisi kertaa kertomaan, ettei persettäni saa läpsiä ilman lupaa. Senkin jälkeen sääntö on se, että toisia ihmisiä saa koskea ilman lupaa, ja minä olen harvinainen poikkeus.

Minä olen kyllästynyt siihen, että rajojani ei kunnioiteta. En jaksa sitä, että ”älä kutita” on kutsu yrittää; että ”voitko olla kertomatta raiskausvitsejä” on turhaa nipottamista; että cisheteromiehillä on minua suurempi valta määrittää, mikä on minulle OK tai mikä saa tuntua minussa pahalta. Minua raivostuttaa, että minun ääneen lausutuista rajoistani huolimatta mies on se, joka päättää ihmissuhteen laadun, luonteen ja rajat.

Eniten tämä sattuu silloin, kun salaa toivon parempaa. Kun odotan, että jos nämä säännöt eivät muussa elämässä ole itsestäänselvyyksiä, niin ainakin ystävien kanssa niitä voidaan kunnioittaa. Yritän sanallistaa omia rajojani, toiveita ja pahaa oloa siksi, että itseriittoinen cisheteromies ehkä jossain välittämisen puuskassaan ottaisi minut tosissaan. Naurettavaa, että vastuu tilanteiden turvallisuudesta on trauman kokeneella, eikä sillä, jonka elämänlaatuun raiskausvitseistä luopuminen ei tee muutosta.

 

Varoitus: tästä eteenpäin tekstissä kerrotaan yksinkertaistetuin esimerkein erilaisista rajojen ylittämisistä. Osa näistä liittyy seksuaaliseen väkivaltaan, joten kuljethan varoen. 

 

Mitä enemmän koen seksuaalista väkivaltaa, sitä vähemmän kestän pieneltäkin vaikuttavia rajojeni ylittämisiä. Se, minkä on aiemmin voinut kuitata sanomalla ”pojat on poikia” aiheuttaa nykyään raivoa ja pahoinvointia. Minulla ei ole enää ollenkaan kärsivällisyyttä enkä minä jaksa venyttää rajojani, jotta miehelle ei tule paha mieli.

Minä sanon miehelle, etten halua olla enää tekemisissä. Mies soittaa 26 kertaa. Mies laittaa ystävät ja kumminkaimatkin soittamaan. Mies päättää, että tämän rajan saa ylittää.

Minä sanon miehelle, että nyt sinun on aika lähteä. Mies ei tahdo lähteä. Mies hakkaa ovea, kunnes poliisit saapuvat paikalle. Mies päättää, että tämän rajan saa ylittää.

Minä sanon miehelle, että saat tulla viereen yöksi. Muistutan, ettei mitään ylimääräistä tapahdu. Mies ei usko, koska miehellä on tarpeita. Mies tekee asioita. Mies päättää, että tämän rajan saa ylittää.

Minä sanon miehelle, että älä kutita. Mies kutittaa. Minä sanon miehelle, että minua ei saa kutittaa. Mies sanoo, että hän saa. Mies päättää, että tämän rajan saa ylittää.

Väkivallalla on monia muotoja. Lähes kaikki niistä ahdistavat. Minä kannan mukanani kuvaa siitä, kuinka ystävä käy käsiksi veljeensä; kuinka ulko-ovi aukeaa raivon voimasta; kuinka päällä ähisevä mies vuotaa hikeä päälleni ja minä suljen silmät, koska kipu on lähes sietämätöntä. Pelkoja ja toteutuneita pelkoja.

 

Graafiset kuvaukset päättyvät tähän.

 

Minä kannan mukanani kokemustietoa siitä, että kosketus ei ole koskaan yksinkertaista. Seksi minun kanssani ei ehkä enää koskaan ole yksinkertaista. Tämä ei ole itsesääliä, tämä on koettu fakta: minä olen useammin kykenemätön kuin kykeneväinen.

Trauma ei aina ole läsnä, se ei aina paina alas. Uusin trauma muuttui traumaksi vasta, kun mies kertoi sankaritarinaa yhteisille ystäville. Traumassa pahinta ei välttämättä ole itse tapahtuma: joskus pahinta on sen jälkipyykistä seuraava häpeä, häpeä, loputon häpeä siitä että tämä asia koskee minua ja siitä puhutaan ilman minua. Häpeä, vaikka jokainen seksuaalisen väkivallan tukikeskus toistelee ettei uhri ole syyllinen.

Ketä auttaa se, että minä en ole syypää? Kenen oloa se helpottaa, kun tarinat elävät omaa elämäänsä, saavat minusta vieraita muotoja, kun mies jatkaa elämäänsä ja tekee näitä asioita seuraavaksi jollekin muulle?

Viime viikkoina yöt ovat olleet enemmän unettomuutta ja lääketurtumusta kuin vapauttavaa lepoa. Viime aikoina ruokakauppa on aina liian kaukana ja suihku sellaista luksusta, johon ei joka päivä ole varaa.

Traumassa pahinta on se, että se ei koskaan jää sinne, mihin se kuuluu. Trauma hiipii ulos omista nurkistaan ja valtaa alaa valoisammistakin paikoista. Trauma ei anna maksaa laskuja. Trauma ei vastaa ystävien viesteihin. Trauma ei halua alkoholia. Trauma haluaa liikaa alkoholia. Trauma ei jätä rauhaan, koska trauma tahtoo tilaa.

 


Näinä päivinä kulutettua viihdettä (kaikkiin TW: seksuaalinen väkivalta, myös graafisia kuvauksia):

 

Blythe Baird – For The Rapists Who Called Themselves Feminist

Kevin Kantor – People You May Know

Brenna Twohy – Another Rape Poem

Blythe Baird – Fuckboys

 


Liitän tähän loppuun vielä yhden eilisen Facebook-päivitykseni. Siihen pätee samat varoitukset kuin tähän muuhunkin tekstiin.

 

”Mä olen viime aikoina kohdannut ja todistanut sekä seksuaalista, henkistä että fyysistä väkivaltaa. Mun on hirveän paha olla sekä itseni että muiden tätä kohdanneiden puolesta. Mä haluaisin keskittyä uuden elämän rakentamiseen, uran luomiseen, kulttuuriin ja kevääseen, mutta sen sijaan mun ajatuksia ja aikaa hallitsee nämä asiat. Mä olen nähnyt unettomia öitä, lääkkeillä turrutettuja öitä, itkua ja hammastenkiristystä, pelkoja ja toteutuneita pelkoja, mä olen nähnyt ja kokenut niin paljon pahaa että mä en jaksa enää.

Mä olen kyllästynyt cisheteromiehiin, joilla on oikeus toisen kehoon, toisen aikaan tai rajoihin. Mä olen totaalisen uupunut siihen, että cisheteromies yksinään määrittää ihmissuhteen laadun, luonteen ja rajat. Mä en jaksa sitä, että ”ei” ei ole enää ”ei”, vaan neuvottelukysymys. Mä vihaan sitä, että rajoja ei kunnioiteta vaan niitä pusketaan niin kauan, että jälki on rumaa.

Tämän kaiken takia mulla on puhelin poissa ja käytän tämän päivän nostalgiatrippailemalla. Ulkona paistaa aurinko, mutta niin se varmaan paistaa myös jonain sellasena päivänä, kun mulla on voimia poistua talosta. Tänään mä jaksan olla vaan mun kanssa, koska mun kanssa on kaikista turvallisinta.

Jos kellään vielä on sellainen olo, että homot on itse tuoneet itsensä keskiöön ja siksi niitä haukutaan ja/tai että r*iskaus, deittihuumeet jne. on hauska juttu niin voi poistua ihan itse mun elämästä. Mulla ei oo voimia teidän paskanjauhannalle kun mun kaikki energia menee näistä asioista selviämiseen.”

 

 

 

 

One Reply to “Traumasta ja rajoista eli jos kerrot r*iskausvitsin, olet fuckboy”

  1. ei ole sanoja kokemuksillesi. niitä ei pitäisi tarvita olla. kokemuksiasi ei pitäisi olla.
    en halua käyttää sanaa uhri, enkä koe selvinneeni, mutta samantapaisia rajojen ylityksiä ja henkilökohtaisen oman turvatilan rikkomisia kokeneena samastun paljon. sielussa on sormenjälkiä ja joinakin päivinä ne kirvelevät tosi paljon.

    muistutan että asun lähialueella; jos joskus kauppa on ihan liian vaikea paikka tai avuntarve muutoin kamala eikä ole ketään saatavilla, mä oon. voin jättää kauppaostokset ovesi taakse, ei tarvitse edes nähdä.

    vaikka fiilikset todennäköisesti kaikuvat huutoaan vielä vuosia, toivon että olo paranee tai edes helpottaa. ehkei se ole realistista mutta toivon kuitenkin, samoin sinulle kaikkea hyvää ja lämmintä ja valoa. kissankehräyksiä ja turvallisia ihmisiä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s